Joustolaina

Tarvitsetko joustoa taloustilanteeseesi? Joustolaina voi helpottaa tilannetta, mikäli tarvitset 1000 – 4000 euron suuruisen kulutusluoton esimerkiksi remonttia tai auton hankintaa varten. Takaajaa tai vakuutta et tarvitse.

Joustolaina edellyttää asiakkailtaan vähintään 25 vuoden ikää ja vakituista asumista Suomessa. Lisäksi hakijalla on oltava säännöllisiä palkka- tai eläketuloja, jotka ovat vuodessa vähintään 15 000 euroa. Työttömät tai opiskelijat eivät siis voi saada luottoa. Luottoa ei voi saada myöskään siinä tapauksessa, että hakijalla on maksuhäiriömerkintöjä luottotiedoissaan.

Joustoluottoa 4000 euroa: https://joustoluottoja.fi/4000e/

Lainan maksuajan voit valita vapaasti kahden ja viiden vuoden väliltä. Ensimmäisenä vuonna lainaa ei tarvitse lyhentää lainkaan, mutta lainan korko- ja käsittelykuluja on kuitenkin maksettava kuukausittain. Ensimmäisen vuoden jälkeen aletaan lyhentää myös varsinaista lainapääomaa. Jos siis otat 4000 euron kulutusluoton kolmeksi vuodeksi, maksat ensimmäisten 12 kuukauden ajan 79 euroa kuukaudessa ja sen jälkeen kahden vuoden ajan 214 euroa kuukaudessa. Maksat siis takaisin yhteensä 6084 euroa, ja lainan todellinen vuosikorko on 27,9%.

Lainasta maksetaan 60 euron avausmaksu ja kuukausittainen viiden euron tilinhoitomaksu. Tilinhoitomaksut sisältyvät kuukausieriin, mutta avausmaksu vähennetään lainan pääomasta ennen lainan maksua.

Lainahakemus täytetään Joustolainan verkkosivuilla. Varaudu ilmoittamaan lainahakemuksen yhteydessä tietoja tuloistasi ja työpaikastasi. Alustavan lainapäätöksen saat heti hakemuksen lähetettyäsi. Jos päätös on myönteinen, tulosta lainasopimus, allekirjoita se ja lähetä se Joustolainalle. Liitä mukaan viimeisin palkkalaskelma tai eläkepäätös ja kopio kuvallisesta henkilötodistuksesta. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta tulostaa hakemusta itse, Joustolaina voi lähettää sen sinulle postitse allekirjoittamista varten.

Joustolaina tarkistaa kirjalliset hakemukset liitteineen vielä kertaalleen. Jos hakemus hyväksytään, saat rahat tilillesi noin kymmenen päivän kuluttua. Jos hakemustasi ei hyväksytty, saat asiasta ilmoituksen sähköpostilla. Hakemuksen lähettämisestä ei tule kuluja, sillä Joustolaina maksaa hakemuksen postimaksun.

Lyhennysvapaan vuoden lisäksi palvelussa ei ole tarjolla lyhennysvapaita kuukausia. Luoton voi kuitenkin maksaa takaisin sovittua nopeammin ilman lisäkustannuksia, kunhan sopii Joustolainan kanssa uudesta maksuaikataulusta. Uutta Joustolainan kulutusluottoa voit hakea, kun olet maksanut vanhan takaisin.

Joustolaina on osa ruotsalaista luottomarkkinayritystä Collector Credit AB:tä. Se puolestaan kuuluu Collector AB –yhtiöön, joka on toiminut vuodesta 1999 asti. Collector AB tarjoaa kuluttajaluottoja Suomen ja Ruotsin lisäksi myös Norjassa ja Saksassa.